Julkaistu

”Kova kysyntä yllätti meidät täysin” – Korona ja energiakriisi vauhdittivat Jalotakan myyntiä

”Kova kysyntä yllätti meidät täysin” – Korona ja energiakriisi vauhdittivat Jalotakan myyntiä

Kauppalehti – Menestyjät 18.10.2022  16:00

Artikkeli pdf-muodossa

Kotkalainen tulisijamyyjä ja hormivalmistaja ei ole siirtänyt tuotantoaan halvemman kustannustason maihin.

KOTKA − Kiertoilmatakassa palavat puut luovat lämpöä ja rauhallista tunnelmaa Kotkan Karhulassa sijaitsevaan Jalotakka Oy:n myymälään. Toimitusjohtaja Niko Muurinen asettelee takkaan muutaman klapin lisää ja sulkee luukun.

”Luotan vielä ensi vuoteen, mutta sen jälkeen tulevaisuus on hyvin haasteellinen”,
Muurinen pohtii.

Jalotakka myy tulisijoja ja pihatuotteita sekä valmistaa itse hormeja ja metalliteollisuuden komponentteja. Yhtiöllä on tuotantotilat Karhulassa sijaitsevan myymälän yhteydessä. Kivijalkamyymälöitä on myös Lahdessa ja Kouvolassa.

Inflaatio. Pelkästään energian hinnat ovat meillä tuplaantuneet viime vuodesta, sanoo Jalotakka Oy:n toimitusjohtaja Niko Muurinen. KUVA: TIINA SOMERPURO

 

Muurinen kertoo, että koronapandemia alkoi lisätä myyntiä selvästi jo kesällä 2020.

”Kova kysyntä yllätti meidät täysin. Jouduimme vähentämään muuta työtä ja keskittymään lähes pelkästään tulisijojen ja pihatuotteiden myyntiin.”

Tänä vuonna takkojen myyntiä on lisännyt energiakriisi.

”Juuri nyt näyttäisi siltä, että ensi vuonna pihatuotteiden kysyntä voi olla aiempaa hiljaisempaa, mutta takkoja menee jopa enemmän kaupaksi kuin tänä vuonna”, Muurinen arvioi.

Hormientekijä. Metallimies Antra Löövi hitsaa tulisijaan asennettavan hormin saumoja Jalotakka Oy:n tehtaassa Kotkan Karhulassa. KUVA: TIINA SOMERPURO

 

Muurinen jatkaa Jalotakassa isänsä ja setänsä elämäntyötä. Kotkalainen perheyritys on perustettu vuonna 1984. Alkuaikoina yritys valmisti takkoja myös itse, mutta myöhemmin oma tuotanto on keskittynyt takkahormeihin ja metalliteollisuuden alihankintaan.

”Olen ollut vetovastuussa kohta kaksi vuotta. Perheyrityksen siirtyminen eteenpäin ei ole missään nimessä helppo ajanjakso. Isäni on nyt harjoitellut kesän lopusta lähtien eläkkeelle jäämistä.”

Niko Muurinen kertoo tehneensä päätöksen lähteä jatkamaan isänsä ja setänsä yritystä 14 vuotta sitten 24-vuotiaana.

”Silloin puhuimme isäni kanssa aiheesta ensimmäisen kerran vakavasti.”

Niko Muurisen lisäksi myös hänen siskonsa Nina Jämsen on mukana yrityksen toiminnassa. Hän vastaa talousjohtajana yrityksen taloushallinnosta.

”Olen rakentanut johtoryhmää uusiksi ja jakanut vastuita eri ihmisille. Nyt on vasta rakennettu kivijalkaa ja seuraavaksi olisi tarkoitus saada vietyä uusi toimintatapa myös itse bisnekseen”, Muurinen kertoo.

”Haluan tehdä asioita aiempaa avoimemmin ja tehokkaammin ja kasvattaa yritystä isommaksi toimijaksi Suomessa. Tuotannossa pysyn sen verran mukana, että tiedän mitä täällä tapahtuu.”

Tarkkuutta. Kuitulaser leikkaa peltiä erittäin tarkasti. Jalotakka Oy:ssä on investoitu viime vuosina satoja tuhansia euroja uuteen konekantaan. KUVA: TIINA SOMERPURO

 

Jalotakka ei ole siirtänyt tuotantoa halvemman kustannustason maihin.

”Meille on ollut tärkeää säilyttää tuotanto Suomessa. Kun savupiipusta puhutaan, puhutaan myös turvatuotteesta”, Muurinen muistuttaa.

Kysymys on Muurisen mukaan myös arvoista. Kotimaisuus on ollut perheyritykselle aina tärkeää. Myös asiakkaat arvostavat sitä, että tuotteet on tehty Suomessa.

”Olemme rakentaneet liiketoimintaa aina siten, että meillä on monta tukijalkaa. Alihankinta on tullut mukaan siksi, että jos kuluttajamarkkina jostain syystä sakkaisi, teollisuuden tilaukset kuitenkin yleensä siinäkin tilanteessa vetäisivät jollakin tavalla.”

Jalotakka on lähes velaton yritys. Yritys on kasvanut pääasiassa tulorahoituksella. Velkarahalla ei ole haluttu vauhdittaa kasvua.

”Taantumasta voi tulla pitkäkin ja vaikeat ajat ovat edessä. Jos kuluttajamarkkina alkaa sakata, sitten ujutamme jalkaa enemmän teollisuuden puolelle tai sitten kehitämme uusia tuotteita”, Muurinen sanoo.

Yritys

Tekee: Myy tulisijoja ja pihatuotteita sekä valmistaa hormeja ja metalliteollisuuden komponentteja

Perustettu: 1984

Kotipaikka: Kotka

Toimitusjohtaja: Niko Muurinen

Henkilöstö: 19

Liikevaihto: 4,9 milj. euroa (2021)

Nettotulos: 0,5 milj. euroa (2021)

Omistus: Mikko Muurinen 40 %, Antti Muurinen 30 %, Niko Muurinen 10 % ja Nina Jämsen 10 %

Menestyksen avaimet:

1 Vahva asiakaspalvelu. ”Olemme toimineet aina asiakaslähtöisesti ja panostaneet laatuun sekä turvallisuuteen.”

2 Jatkuva uudistuminen. ”Olemme kehittäneet aina uusia tuotteita ja pyrkineet myös uusille markkinoille.”

3 Hyvä henkilökunta. ”Työntekijämme ovat hyvin motivoituneita ja he tekevät kovasti töitä. Vaihtuvuus on ollut vähäistä.”

Yritys verrattuna toimialaan

LÄHTEET: ALMA TALENT TIETOPALVELUT, TILASTOKESKUS

 

 

Kirjoittanut: Janne Pöysti

Julkaistu

Takka on jo valittu mutta entä se piippu

Takka on jo valittu mutta entä se piippu

Piipun valinta ei ole niitä asioita, jotka osuvat omalle kohdalle kovinkaan usein. Sellainen kuitenkin tarvitaan aina, kun tulisija – mikä tahansa tulisija – on sijoitettu muualle kuin avotaivaan alle. Piippu voi olla perinteinen tiilestä muurattu tai nykyaikainen teräshormi, joka on helpompi ratkaisu, kun vanhaan rakennukseen halutaan lisätä tulisija etkä voi hyödyntää talossa jo olevaa hormia. Teräshormin asentaminen on nopeaa ja se on heti asennuksen jälkeen käyttövalmis. Molemmilla tyypeillä on omat hyvät puolensa ja rajoitteensa. Käymme alla läpi muutamia vinkkejä teräshormin valinnasta.

Millainen piippu tarvitaan?

Tulisija määrittää aina aika tarkasti sen millainen hormin – tai kansanomaisemmin piipun – tulee olla. Eri tulisijoissa käytetään eri hormikokoa, esimerkiksi pienissä kamiinoissa hormin sisäputken halkaisija on useimmiten 125 mm, kevyttakoissa ja keskikoisissa varaavissa takoissa 150 mm ja isoissa takoissa 175 mm. Kokovaihtoehtoja on kaikkiaan viisi. Oikea koko selviää aina tulisijan tiedoista tai tulisijan myyjältä.

Joissain tulisijoissa on mahdollisuus valita hormiliitoksen paikka. Tavallisimmat liitokset ovat alaliitos, päältäliitos ja T-liitos. Päältäliitosta käytetään esimerkiksi aina, kun takka sijoitetaan huoneen keskelle.

Teräshormi sopii kaikkiin puulämmitteisiin tulisijoihin ja selkeän muotoilunsa ansiosta kaikkiin sisustustyyleihin. Myös öljylämmityskattiloissa voi käyttää teräshormia. Vaihtoehtoja on runsaasti sekä värien että teknisten ratkaisujen suhteen.

Piipun mitoitus kotikonstein

Helpoin ja varmin tapa on katsoa piirustuksista, jos sellaiset ovat olemassa. Voit myös arvioida hormin pituutta huonekorkeuden ja kerrosten lukumäärän avulla. Huonekorkeus on mitattavissa ja välipohjan paksuun arvioitavissa. Hormin pituus mitataan tulisijasta sadehattuun ja eristetään yleensä koko pituudelta. Ainoastaan kiukaissa käytetään eristämätöntä hormia lähtöpäässä eli lähimpänä kiuasta.

Edellä kerrottu toimii kaikissa normaalitapauksissa, mutta silloin tällöin rakenteelliset poikkeamat tuovat perus­ratkaisuun muutoksia. Esimerkiksi kaksikerrosratkaisut, kattotuolin sijainti, sähköjohdot, ilmastointiputket tai tulisijan sijainti vaikkapa teknisessä tilassa tai saunassa vaikuttavat hormivalintaan.

Kokoonpano

Kovin paljon valintoja ei tarvitse miettiä. Hormin eri materiaaleilla ja pinnan värityksellä pystytään mukailemaan sisustuksen värisävyjä, vaikkakin useimmiten noudatetaan takan sävyjä. Korkeassa huonetilassa kulkevan hormin voi tilata pannattomana, jolloin pinta on sileä koko matkalta. Katolle tulevalla piipun pellityksellä varmistetaan vesikaton tiiviys Suomen vaativissa sääolosuhteissa. Samalla katolle voi asentaa huoltotason, joka toimii myös tehokkaana lumiesteenä hormille.

Piippu ulkona olevaan tulisijaan

Tällaisia tulisijoja ovat esimerkiksi huvimajassa tai kesähuoneessa olevat puugrillit tai laavuun sijoitettu Nuotiogrilli.

Sekin on hyvä muistaa, että piipun tulee nousta riittävän korkealle katonharjan yläpuolelle, jotta saavutetaan riittävä paloturvallisuus ja tietysti myös riittävä veto.

Hormeista ja niiden valinnoista voit lukea enemmän täältä.

Julkaistu

Hyödynnä kesäkeittiöelementtejä monipuolisesti

Hyödynnä kesäkeittiöelementtejä monipuolisesti

Kesäkeittiöratkaisumme perustuu erillisiin elementteihin. Elementtien vahvuus on paitsi siinä, että niistä voi rakentaa millaisen kokoonpanon tahansa, myös siinä, että yksittäisiä elementtejä voi hyödyntää muuallakin kuin kesäkeittiössä. Tässä muutamia ideoita ja vinkkejä.

Vuosikausia ulkona ja edelleen kunnossa

Koska elementit kestävät vahingoittumattomina Suomen säitä ­– taso on ehtaa graniittia ja rakenteet sinkittyä terästä – niitä voi huoletta hyödyntää eri puolella puutarhaa esimerkiksi apu- tai puutarhapöytänä. Pöytä on talvellakin turvallinen paikka vaikkapa tunnelmalliselle kynttilälyhdylle.

Innokas puutarhuri saa puutarhavajaansa pöytätasosta ja allastasosta rakennettua toimivan ja helposti siistinä pidettävän istutustason. Allastaso toimii myös esimerkiksi ulkopesupaikkana tai kalanperkausasemana.

Pöytäelementistä ja hyllystä saa kesähuoneeseen tai terassille mainiota säilytystilaa ja leikkimökkiin ihan oikean näköisen keittiön. Elementeistä voi ideoita käyttökohteita myös sisälle taloon tai mökille etenkin, kun haussa on teollisuushenkinen sisustus.

 

Julkaistu

Mistä syntyy hyvän mielen piha

Mistä syntyy hyvän mielen piha

Auringonvalosta, yhdessäolosta, kukkasista, vedestä ja tuoksuista. Ja siitä, että kaikki toimii niin kuin juuri sinun näköisessäsi pihassa asioiden tulee toimia. Siitä että piha on siisti ja järjestyksessä, vaikka vähän villi olisikin. Tärkeitä elementtejä monelle ovat myös elävä tuli, kesäkeittiö, grilli ja tilat ruokailulle ja seurustelulle. Ja tietysti loikoilulle.

Kun lähdetään miettimään miten oman pihapiirin viihtyisyyttä voisi lisätä, on karkeasti jaoteltuna kaksi suuntaa: itse puutarha kasveineen ja pihan toimintojen kuten oleskelu- ja ruoanlaitto­paikkojen muokkaaminen itselle sopivaksi. Jos haluat panostaa esimerkiksi yhdessäoloon, saattaa ratkaisu olla kesäkeittiö, jossa laitetaan rennosti yhdessä ruokaa ja seurustellaan.

Kesäkeittiössä on kiva kokata

Mikä olisikaan kesäisempää kuin loikoilla riippumatossa kirjaa lukien samalla kun nenään leijailee paistuvan pizzan tai kypsyvän grillilihan tuoksu! Moni on sitä mieltä, että ruoka maistuu ehdottomasti parhaimmalta ulkoilmassa.

Kesäkeittiön tai grillipaikan voi sijoittaa pihan muotoja mukaillen mökin seinustalle, huvimajaan, kallion kainaloon, kiven kupeeseen tai terassille. Paikaksi sopii myös vanha kesäkeittiöksi muutettu vaja tai viherhuone, pergola, katos tai suojaisa paikka puun alla. Toisin sanoen jokaisen kesäkeittiölle löytyy varmasti omien mieltymysten mukainen paikka. Voit myös sulauttaa kesäkeittiön huomaamattomasti ympäristöönsä tai tehdä siitä koko pihan komistuksen. Sijoituspaikkaa suunnitellessa kannattaa ilman­suunnat ottaa huomioon: mistä tuulee, mistä paahtaa, miten suojautua sateelta. Lasitus ja katos pitävät sateen ja viiman aisoissa ja mahdollistavat kesäkokkailun vähän viileämmässäkin säässä.

Mikäli olet intohimoinen kesäkokki, varustele kesäkeittiösi grillin lisäksi liedellä, vesipisteellä, pizzauunilla tai vaikka loimutusmahdollisuudella, jolloin se alkaa varustelunsa puolesta muistuttaa kotikeittiötä. Pieneenkin tilaan saa mahtumaan kaiken tarpeellisen, kunhan suunnittelee huolella omista tarpeista lähtien. Valmiit keittiökalustemoduulit ovat yksi helpoimmista tavoista toteuttaa kesäkeittiö. Vesi­pisteeseen veden saa esimerkiksi järvestä tai puutarhaletkun kautta talon käyttövedestä.

Tärkeintä lienee kuitenkin tunnelma

Olipa pihapiiri ulkoisilta puitteiltaan ja toiminnoiltaan millainen tahansa, tärkeintä lienee tunnelma, joka puhuttelee juuri sinua! Erilaisia pihatyylejä on paljon romanttisesta moderniin ja luonnollisesta perinnepihaan, joista jokainen luo omanlaisensa tunnelman pihapiiriin.

Tunnelmista monille tärkein syntyy yhdessäolosta itselle läheisten ihmisten kanssa, kun uidaan ja saunotaan, kokataan ja grillataan, istutaan iltaa ja parannetaan maailmaa. Kotoista tunnelmaa lisää, kun pihan tulipaikka – oli se sitten nuotiopaikka, grilli tai pihatakka – on sijoitettu siten, että tulta voi tarkkailla eri ruokailu- ja oleskeluryhmistä. Kukapa ei rakastaisi tuleen tuijottelua pimenevässä illassa.

On paljon pieniä asioita, joilla voi vaikuttaa koko pihapiirin tunnelmaan. Yrttiruukut kesäkeittiössä, kukat ja köynnökset ruokailupaikan ympärillä tuovat värien lisäksi tuoksuja. Entä miltä kuulostaa kynttilänvalossa ruokailu lämpimänä elokuun iltana?  Oleskelualueet, kesäkeittiöt, grillauspaikat ja huvimajat voi sisustaa ja somistaa monin tavoin.

Oli tyyli mikä tahansa, tärkeintä on, että itse viihtyy siellä. Viihtyisä ja tunnelmallinen piha virkistää, rauhoittaa mielen ja karkottaa stressin. Kun kiire jää taakse, mielikin kohenee. Viihtyisä pihapiiri antaa mahdollisuuden kiireettömään yhdessäoloon.

Moni kokee pystyvänsä elämään hetkessä helpommin ulkona pihamaalla kuin tavallisessa arjessa. Kokkaaminenkin kesäkeittiössä on kuin olisit lomalla. Kyllä siihen kannattaa panostaa.

PS

Grillit löytyvät täältä, kesäkeittiöt varusteineen täältä ja huvimajat täältä.

Julkaistu

Kesähuoneella lisätilaa – vaikka vuoden ympäri

Kesähuoneella lisätilaa - vaikka vuoden ympäri

Kesähuone on kuin jokeri korttipelissä - sitä voi käyttää lähes kaikkeen. Siellä voi järjestää lastenjuhlat, illanistujaiset ja rapujuhlat. Se voi toimia ateljeena, sinne voi majoittaa vieraat ja se voi olla koko perheen kesäinen olohuone tai kesäkeittiö. Perinteisten huvimajojen rinnalla suosiota ovat lisänneet modernit, suurilla ikkunoilla ja lasisilla liukuovilla varustetut kesähuoneet, jotka istuvat selkeän designinsa ansiosta monenlaiseen maisemaan. Niiden tyyliä on myös helppo tuunata pienillä keinoilla haluamaansa suuntaan.
Villa Havouri Piharakennus
Piharakennus liukulaseilla ja terassilla.

Piharakennus on mukava pakopaikka itikoilta ja oikulliselta säältä

Kesähuoneissa voi viettää aikaa lähes vuoden ympäri. Lasiterassilla sisällä lämpö nousee hyvinkin nopeasti miellyttäväksi ilman mitään lämmittimiä, vaikka ulkona olisi alle 10 astetta lämmintä. Lisälämpöä tilaan saa asentamalla pienen, nopeasti lämpöä luovuttavan kevytakan, joka mahdollistaa ympärivuotisen käytön. Ajattelepa uuden vuoden vastaanottoa lämpimässä kesähuoneessa, josta on suora yhteys luontoon. Tutustu piharakennuksiin tästä. Kesähuoneesta voi myös muokata täydellisen kesäkeittiön tai täydentää ulkogrillausyksiköllä. Esimerkiksi Kukouri L on riittävän suuri, jotta sinne voi rakentaa kesäkeittiön lisäksi ruokailu- tai oleskelutilan.

Asennus harkkojen päälle

Kesähuone tai terassi on helppo asentaa pelkkien harkkojen päälle. Et siis tarvitse isoja pohjatöitä vaan pääset pystyttämään heti. Jos tilaan on tulossa takka, tulee lattian alle, tulevan takan kohdalle, lisätä muutama harkko vahvistukseksi.
Julkaistu

Grillausta ja pizzanpaistoa

Grillausta ja pizzanpaistoa

Grillaus kuuluu suomalaiseen kesään. Sitä harrastetaan kaikkialla: kotipihoilla, mökeillä tietenkin, metsässä nuotiopaikoilla ja laavuilla, taloyhtiön grillikatoksessa. Grilli voi olla yhtä lailla kesäkeittiön ruoanlaittopaikka kuin näppärä vaihtoehto nuotiopaikalle.

Ruoanlaiton lisäksi puulämmitteisten grillien tarjoama elävä tuli on yksi niiden suurimmista viehätyksistä. Sopivaan, tuulelta suojaiseen paikkaan sijoitettuna ne jatkavat grillikautta ympärivuotiseksi. Lämpimän loimun ääressä on mukava istuskella talvipakkasilla.

Esittelemme alla neljä erityyppistä ruoanlaittoon sopivaa tulisijaa: Kotka-Grilli 3, Nuotiogrilli, Jøtul Terazza ja Städler-pizzauuni. Kolmella ensimmäisellä voi grillata, pizzauunilla voit yllättää vieraat ja tarjota pizzaa grillimakkaran sijaan.

Lisäosien avulla grillit muokkautuvat monipuolisiksi ruoanlaittopisteiksi, joissa voi valmistaa koko aterian mehukkaista pihveistä loimuloheen ja kasvishöystöstä pannuperunoihin. Jälkiruoaksi muurinpohjalettuja pannukahvin kera. Kun valitset ruokailutasollisen grillin, tunnelma tiivistyy, kun koko porukka mahtuu syömään ja grillaamaan saman pöydän ääreen.

Vinkki: Jos suunnittelet pihagrillin hankkimista yleiselle paikalle, kannattaa katsastaa irrallisia osia sisältämätön grillimallimme. Kun irto-osia ei ole, ei tarvitse myöskään huolehtia niiden katoamisesta.

Neljä täysin erityyppistä puulla lämmitettävää ”grilliä”

Kotka-Grilli 3 on laadukas huuvallinen ulkogrilli, jolla voi valmistaa vähän kaikkea. Jos olet kovan luokan grillari, tämä grilli sopii sinulle. Aitoa liekkiä on aina kiva katsella ja antaahan se myös lämpöä. Grilliin käy puun lisäksi polttoaineeksi hiili. Huuva suojaa tulipesää niin hyvin, että grilli pysyy helposti siistinä.

Kotka-Grilli 3:n perusvarustukseen kuuluu kolme tankoa, joissa on vakiona kaksi säädettävää grillaustasoa, iso ja pieni. Toimitus sisältää myös lämpölevyn. Jos grilliä haluaa hyödyntää vielä monipuolisemmin, siihen saa lisävarusteina loimulautoja, muurinpohjapannun ja saslik-setin. Myös tuulensuoja, graniittinen aputaso ja koukku kahvipannulle ovat saatavissa. Grilli on täysin suomalaista laatutyötä.

Nuotiogrilli muistuttaa aika lailla Kotka-Grilliä, mutta sen tulipesän halkaisija on peräti 900 mm, jolloin siihen sytytetty tuli roihuaa kuin oikea nuotio. Loistava vaihtoehto perinteiselle nuotiopaikalle! Nuotiogrillissä voi grillata tai laittaa ruokaa kuin missä tahansa grillissä. Lisävarusteita on moneen lähtöön ja niiden avulla nuotiosta saa kasattua mitä monipuolisimman grillin.

Nuotiogrilli on erinomainen myös julkisilla paikoilla kuten markkinoilla tai kesätapahtumassa. Huuvalla varustettuna Nuotiogrillin voi asentaa esimerkiksi laavuun. Jos Nuotiogrilli on pihalla paljaan taivaan alla, suojaa huuva tulipesää sateelta eikä grillausta tarvitse keskeyttää kesäsateen yllättäessä.

Seuraavaksi hieman erikoisempi grilli.

Jøtul Terazza on itse asiassa pihatakka, mutta myös siinä voi grillata grillausritilän avulla. Tällaisen kevyen pihatakan voi sijoittaa helposti pienellekin pihalle tai terassille. Neliönmallisen takan kulmaan sijoitettu tuliaukko on poikkeuksellisen suuri, minkä ansiosta tulesta voi nauttia koko seurue. Trendikäs ruostepinta syntyy kuin itsestään, koska takka on valmistettu säänkestävästä corten-teräksestä, joka ruostuu pinnasta, ja kestää sen ansiosta vuosia ankarissakin sääolosuhteissa.

Viimeisenä joukon todellinen erikoisuus, jota ei aivan voi kutsua grilliksi, koska se on tarkoitettu pizzanpaistoon. Vaikkapa terassille sijoitettava Städler-pizzauuni on pizzan-rakastajan unelma. Uunin lämpötila voi olla jopa 400 °C. Paistokivet imevät lämmön tulesta ja siirtävät sen suoraan paistokiveen, jolloin saat aina täydellisen rapean pohjan pizzaasi. Tai mikä estää kokeilemasta uunissa vaikka karjalanpiirakoiden paistoa. Pizzauunikin on valmistettu corten-teräslevyistä, joten se ruostuu kauniisti mutta kestää säätä.

Julkaistu

8 vinkkiä kesäkeittiön suunnitteluun

Kesäkeittiöllä pidennät kesää

Mikä olisikaan ihanampi paikka kokkailla kuin kesäkeittiö mökillä tai omalla kotipihalla! Kesäkeittiöstä muodostuu usein kesänvieton keskipiste, joka yhdistää ruoanlaiton ja seurustelun ja jossa vietetään aikaa aamukahveista iltateehen. Ruokakin maistuu ulkona paremmalta. Vielä nytkin syksyn lähestyessä ehtii mainiosti pidentää kesäkeittiön avulla kesää pitkälle syksyyn. Keittiön voi rakentaa monin tavoin. Oma kesäkeittiöuutuutemme koostuu 90 cm levyisistä elementeistä, joiden avulla kokoat haluamasi kokonaisuuden. Valittavana on työtaso-, tiskiallas-, kaasuliesi- ja grillikulmamoduulit.

Alla kahdeksan vinkkiä viihtyisän ja toimivan kesäkeittiön suunnitteluun.

1. Miten haluat kesäkeittiötäsi käyttää?

Satunnaiseen grillaamiseen vai kokonaisvaltaiseen ruoanlaittoon? Syöttekö mieluiten sisällä vai ulkona? Pöllien päällä istuen vai tyylikkäästi katetussa ruokapöydässä? Kesäkeittiö voi olla hyvinkin simppeli ja koostua pelkästä grillistä tai nuotiopaikasta tai se voi olla monipuolisesti varusteltu kuten kotikeittiö. Katetulla tilalla voi lisätä toimivuutta ja pidentää käyttöaikaa.

2. Mihin haluat kesäkeittiösi sijoittaa?

Terassille talosi kupeeseen, viihtyisälle paikalle mökkirantaan vai suojaisaan kesäolo­huoneeseen? Avoin tila vai katettu tila? Seinät mahdollistavat ulkona kokkaamisen sateisemmallakin säällä. Lasiseinäinen ratkaisu päästää valon ja luonnon sisälle, liukuovet säästävät tilaa ja ötökät pysyvät ulkona. Huomioi myös kantomatka sisältä kesäkeittiöön ja takaisin.

3. Kokkaatko perheen kesken vai järjestätkö illanistujaisia?

Mitoita kesäkeittiösi ja ruokailutila huomioiden käyttäjien määrä. Riittävän lähellä ruoanlaittopistettä oleva oleskelualue mahdollistaa sen, että kokkikin voi nauttia muiden seurasta ruokaa laittaessaan.

4. Mieti tottumuksiasi. Millainen kesäkeittiö toimisi parhaiten?

Haluatko helppoutta kotikeittiön tyyliin vai autenttisia makuelämyksiä ja perinteisyyttä elävän tulen lämmössä? Helppoutta saa, kun varustaa kesäkeittiön kaasulevyllä. Jo pieni ja yksinkertainen kaasuliesi – kuten omassa kesäkeittiömoduulissamme – auttaa roimasti oheisruokien valmistamisessa. Kesätunnelmaa lisää grilli, joka voi olla joko hiili-, kaasu- tai puugrilli. Useat grillit mahdollistavat myös muurinpohjapannun käytön ja lätynpaiston ihanuuden. Lisää mahdollisuuksia kesäkeittiöön tuovat savustuslaatikko, puuhella, pizzauuni tai vaikkapa oikea takka. Kalusteiden sijoittelua miettiessäsi ota huomioon työskentelysuunta.

5. Kuinka suuri työtaso tarvitaan?

Tarvitset sitä ainakin elintarvikkeiden pilkkomiseen ja laskutilana. Mitä enemmän kokkaat, sitä tärkeämpää on, että laskutila riittää. Jätä myös eri yksiköiden kuten tulisijan, grillin ja astianpesu­pöydän väliin riittävästi laskutilaa. Työtasojen materiaalina teräs on järkevä valinta, koska se selviää talven yli ulkona ja on käytössä kestävä. Pyörillä oleva saareke tai apupöytä tuo lisää laskutilaa ja jakaa tilaa.

6. Millaista varustelua tarvitset?

Mitä säilytetään ulkona ja mitä taas aina sisätiloissa? Astiat, ruokailuvälineet, padat ja grillaus­välineet? Usein käytetyt raaka-aineet? Muut tarvikkeet? Säilytettävää voi olla yllättävän paljon. Avohyllyt seinälle ja työtasojen alle, korit ja puulaatikot, koukut, tangot ja telineet sopivat kaikki mainiosti kesäkeittiöön. Grillausvälineet käden ulottuville, pyyheliinakoukut tiskipisteen lähelle, yrttiruukut seinälle ja lisää koukkuja työtason viereen. Muista myös jätepiste ja paikka polttopuille. Luovasti suunnitellen saat pieneenkin tilaan runsaasti säilytystilaa.

7. Kuinka paljon tarvitaan lisälämpöä ja valoa?

Viileisiin kesäiltoihin ja varsinkin arvaamattomiin syysiltoihin kaivataan lisälämpöä. Mitä avonaisempi kesäkeittiö, sen enemmän tarvitaan lämpöä. Jo terassilämmitin pidentää käyttöaikaa, mutta avotuli vielä tehokkaammin. Mahdollisia ovat kaasutakka, nuotiogrilli ja kevyttakka. Riittävätkö ne kynttilöiden ja lyhtyjen kera myös valaistukseksi vai tarvitaanko esimerkiksi sähköä?

8. Tarvitsetko myös vesipisteen keittiöön?

Vesipisteestä on hyötyä niin kokatessa, tiskatessa kuin katiskasta nostetun kalan perkaamisessa. Kesätiskin voi hoitaa ulkona pesuvadissa, mutta myös kesäkeittiöön saa juoksevan veden ja pesualtaan. Esimerkiksi oman tiskiallasmoduulimme hana on helppo liittää vaikka suoraan puutarhaletkuun. Jos kesäkeittiöstäsi on tulossa kunnon kesähuone oleilutiloineen, on hyvä varmistaa kunnan rakennustarkastajalta, tarvitaanko rakennuslupaa. Käytännöt vaihtelevat kunnittain.   Kesäkeittiöt varusteineen löytyvät täältä  ja huvimajat, joihin keittiön voi sijoittaa täältä.  
Julkaistu

Laavu – tunnelmallinen ja turvallinen tulistelupaikka

Laavu - tunnelmallinen ja turvallinen tulistelupaikka pihalle ympärivuotiseen käyttöön

  Eikö olisikin hauskaa istua pihalla laavussa, suojassa säältä, grillaamassa? Järjestää lasten synttäreillä vaahtokarkkien paahtamista tai istua uuden vuoden yönä iltaa ystävien kanssa ulkona, nuotion loimussa. Kutsua kalakaverit laavulle suunnittelemaan seuraavaa reissua pannukahvin kera. Suomalainen unelma. Kotipihan lisäksi laavu sopii mökeille, metsästysmajoille, rivi- tai kerrostalojen pihoille, retkeilyreittien varrelle, laskettelukeskusten taukopaikaksi... Retkeilijöiden ja reippailijoiden on mukava nauttia eväänsä nuotion lämmössä. Laavun käyttömahdollisuudet ovat monet.

Nuotio ja grilli samassa paketissa

JT-KotaLaavu on matala nuotiopaikka, jossa voi viettää mukavasti aikaa isollakin porukalla säästä riippumatta, ympäri vuoden. Laavu tuo erätunnelmaa kotipihallekin. Umpinaisessa grillikodassa maiseman näkee ikkunasta, mutta laavussa se aukenee edessäsi, olet samaan aikaan raittiissa ulkoilmassa ja suojassa viimalta, sateelta ja tuiskulta.
Laavun keskellä olevaa nuotiogrilliä ei ole tarkoitettu pelkästään tulen tuijotteluun, makkaranpaistoon ja grillaamiseen. Grilliin saatavilla lisäosilla onnistuu muun muassa lohen loimuttaminen tai muurinpohjaletut ja pihville lisukkeet. Kotipihassa olevaa laavua voi kotikokki hyödyntää hyvin tuulettuvana paistokotana, jottei kalanpaiston käry leviä keittiöstä ympäri huushollia.

Helppo ja nopea pystyttää – myös talvella

Moni miettii, että nyt tarvitaan ammattilainen tähän asennushommaan, jos laavu pihalle hankitaan.  Pystytys käy kuitenkin ensikertalaiseltakin helposti kahteen mieheen, koska laavu koostuu valmiista elementeistä alusta loppuun. Toimitukseen sisältyy käytännössä kaikki mitä tarvitset mukaan lukien grilli ja sen yläpuolella oleva huuva (voit myös tilata laavun ilman grilliä). Laavun voi pystyttää suoraan pihalaattojen päälle, harkkoja ei tarvita, mutta jonkinlainen tulenkestävä alusta on hyvä olla. Sorakin käy. Jos haluat pystyttää laavun harkkojen päälle, joudut hankkimaan harkot itse. Sama koskee katemateriaalia, jonka voi valita oman makunsa mukaan. Huopa lienee suosituin valinta.

Laavun tuunausta

Laavu toimitetaan osissa puuvalmiina. Jos haluat ryhtyä tuunaamaan, voit käyttää erilaisia punamultia, maaleja ja puunkäsittelyaineita mielesi mukaan. Ota kuitenkin huomioon, että jos käytät esimerkiksi ulkomaalia sisäpuolella, on ulkopuoli hyvä jättää hengittäväksi. Laavusta saa eri hyvinkin eri henkisen eri pintakäsittelyillä. Tuotetiedot
Julkaistu

Turvallisempaa saunomista

Turvallisempaa saunomista

Kun suomalainen rakentaa saunaa, vain mielikuvitus on rajana. Saunoja on tehty veden päälle, lumen sisään, sammaleen alle, halkopinoon, tuulimyllyyn. Niitä löytyy jopa puimurista, pihapuuhun rakennetusta majasta, korkealla taivaalla killuvasta gondolista ja moottoriveneen perähytistä. Suurin osa sijaitsee kuitenkin perinteisemmin mökkirannassa tai huoneistosaunana. Eri arvioiden mukaan Suomessa on yli kaksi tai jopa yli kolme miljoonaa saunaa. Ja joka päivä yksi niistä palaa. Kesällä palotilastoihin tulee huomattava piikki, kun mökkisaunat roihahtavat tuleen.

Ihminen itse on useimmiten syypää saunapaloon

Useimmiten saunapalojen syynä on ihmisten toiminta, mikäs muu. Ajattelemattomuus, tietämättömyys, huolimattomuus tai inhimillinen virhe. Palovaroitin olisi voinut katkaista monet huoneistosaunapalot alkuunsa. Monen oven takana saunassa kytevä palo saa kehittyä huomaamatta pitkälle ennen kuin ihminen havahtuu siihen, että jotain palaa. Keittiöstä alkava palo levittää käryä ympäri huoneistoa, joten se havaitaan nopeammin. Saunapalojen yleisimmät syttymissyyt ovat suojaetäisyyksien riittämättömyys, väärin asennettu tai viallinen sähkölaite – esimerkiksi kiukaan ajastin – vaurio tulisijassa tai hormissa, kuuma tai hehkuva esine tai tuhka, tulisijasta tai hormista lentänyt kipinä tai kekäle, kiukaan väärä käyttö tai kiukaan vika, häiriö tai huollon laiminlyönti. Näin kertovat tilastot.

Ei sauna syty heti vaikka suojaetäisyys olisikin riittämätön

Ylivoimaisesti suurin yksittäinen syy on riittämätön suojaetäisyys kiukaan ja palavan materiaalin välillä. Tämä koskee erityisesti puulämmitteisiä kiukaita, joiden pintalämpötila nousee sähkökiukaita korkeammaksi. Kun kiuas on syystä tai toisesta asennettu liian lähelle lauteita tai paneeliseinää, se tuskin saa saunan saman tien syttymään. Vähitellen puumateriaali tummuu saunan kuivuessa ja silloin rakenteet syttyvät helpommin. Oma lukunsa ovat tapaukset, joissa kiuas on kiinnitetty seinään väärin kuten suoraan paneeliin, jolloin siltä puuttuu pitävä pohja. Saunaa lämmitettäessä paneeli kuivuu ja löystyy ruuvauksistaan, suojaetäisyys poistuu ja seurauksena paneeli syttyy palamaan. Kiuas voi jopa pudota paikaltaan. Kiuaspalot ovatkin yleisempiä ”tee se itse” -miehille. Suojaetäisyydet koskevat myös hormeja. Tyypillinen vaaratilanne syntyy mökillä, jonne on kokoonnuttu viikonlopun viettoon. Isolla porukalla sitten saunotaan vuorokauden ympäri, jolloin hormi kuumenee tulenhehkuiseksi. Suojaetäisyys ei ole riittävä ja rutikuivaksi kuivunut paneeli syttyy. Huhhuh. Ihan tulee hiki ilman löylyäkin. Sekin kannattaa huomioida, että kun saunaa lämmitetään usein ja pitkään, saunan rakenteissa käytetty puu kuivuu ja hapertuu. Tällöin puu muuttuu paremmin lämpöä johtavaksi ja helpommin syttyväksi vaikka jo yksittäisestä tulipesästä lennähtäneestä isommasta kipinästä.

Suojaetäisyyksiä voidaan pienentää suojaseinillä huomattavasti

Kiukaan suojaetäisyyttä seinästä tai lauteista voidaan pienentää suojaseinien avulla. Hormin taas voi suojata ympärille asennettavan lämpösuojan avulla, joka puolittaa vaadittavan suojaetäisyyden. Puulämmitteisen kiukaan suojaetäisyys palavasta materiaalista riippuu kiukaan mallista ja iästä. Vanhoilla ja suurilla kiukailla se on yleensä enemmän kuin uusilla, pienillä ja nykyaikaisilla kiukailla. Hyvä nyrkkisääntö on, että kiukaan ja lauteen – tai paneeliseinän – välille on jäätävä puoli metriä vapaata tilaa. Tarvittavat suojaetäisyydet selviävät aina ko. kiukaan teknisistä tiedoista.

Sähkösauna syttyy pyykkinarun pettäessä

Kaksi kolmasosaa saunapaloista on kuitenkin sähkökiukaiden aiheuttamia. Ne ovat tietysti puukiukaita vikaherkempiä ja ehkä on niinkin, että ihmiset, jotka ovat tottuneet käyttämään puuta, ymmärtävät tulipalon riskit paremmin. Erityisesti sähköllä lämpiävissä huoneistosaunoissa syttymissyy on usein se, että kuumassa saunassa kuivuvat vaatteet putoavat kiukaan päälle kuumuuden löystytettyä pyykkinarun. Tai sitten lenkkarit ovat kiukaan päällä kuivumassa, kun saunan ajastin kytkee kiukaan päälle. Sähkölämmitteisten kiukaiden suojaetäisyydet ovat huomattavasti puulämmitteisiä pienempiä. Uusissa Tulikiven kiukaissa tämä on viety vielä askeleen pitemmälle, kun kiukaan rakennetta on muutettu siten, että sisärungon ja verhoilun välissä on 20 mm konvektioväli. Tämä mahdollistaa suojavälin pienentämisen niinkin pieneksi kuin 20 mm.

Oma muisti pitää?

Summa summarum. Muistetaan suojaetäisyydet saunoessa – vanhassa saunassa kaikki ei ehkä ole ihan nykymääräysten mukaista, joten tavallista huolellisemmin kannattaa seurata tulipesän kipinöitä ja hormin kuumentumista. CE-merkki tuli pakolliseksi vasta vuonna 2008 ja määritteli tarvittavat suojaetäisyydet, joten periaatteessa kaikissa sitä ennen asennetuissa kiukaissa saattaa olla riittämätön suojaetäisyys. Muistetaan suojaetäisyydet siis uutta puukiuasta asennettaessa. Eikä sitten enää kuivata pyykkiä saunassa, koska automatiikka voi pettää vaikka oma muisti pitäisikin. Ja vielä yksi juttu: Tuhkaluukkua ei saa tyhjätä muoviämpäriin!